Helpotus. Vapaus. Onni. Ilo. Hyvä olo

Hei kaikille!

Tänään minulla on vähän vakavampaa kerrottavaa. Otsikon sanat ovat kuitenkin päälimmäisiä tunteita, joita koen juuri nyt.

Olen siis päättänyt lopettaa lukion kesken ja sitä kautta yo-tutkinnon suorittamisen.

Yo-kirjoitukset alkoivat minun osalta viime keväänä terveystiedolla. Luin kokeeseen yli kaksi kuukautta ja hallitsin asiat hyvin. Prelistä sain muistaakseni ihan täydet pisteet. Itse YO-koe meni kuitenkin täysin penkin alle. Koin olleeni rauhallinen, mutta oikeasti olin paniikissa. Paniikista johtuen luin kysymykset huolimattomasti ja vastailin kysymyksiin sitten omien olettelemuksieni mukaan. Arvosanaksi sain C:n ja olin itseeni todella pettynyt. Vihainen suoraan sanottuna. Ajattelin, että oma arvoni riippuu täysin siitä arvosanasta, jonka kirjoitan. Siitä suuresta pettymyksestä ja vihasta johtuen oli todella lähellä, että sairastun uudestaan. Niin ei onneksi kuitenkaan käynyt ja sain kaikki negatiiviset tunteet siihen liittyen käsiteltyä ilman, että humpsahtaisin takaisin sairauden maailmaan.
Vannoin itselleni, että kokeen menen uusimaan. En voinut hyväksyä itseltäni sellaista suoritusta, joka oli niin alle oman osaamistasoni. Pikkuhiljaa kuitenkin hyväksyin arvosanan ja käänsin katseeni kohti syksyn kirjoituksia, psykologiaa ja englantia. Lupasin itselleni, että nyt en anna saman toistua. Psykologiasta lähdin tavoittelemaan arvosanaa L. Englanti ei ole ikinä ollut vahvuuteni, joten siihen asetin tavoitteeksi vain läpipääsyn.
Lukemisen aloitin hyvissä ajoin jo kesäkuussa. Tein itselleni lukusuunnitelman ja pysyin rauhallisena.

Kun koulu alkoi elokuun puolivälissä, alkoi myös stressitasoni nousta hurjasti. Luin paljon, mutta tuntui ettei mikään tartu päähän. Kun psykologian kirjat sain luettua, aloin harjoitella vastaamista vanhoihin YO-tehtäviin. Yritin saada niihin vastauksia, mutta suoraan sanottuna siitä ei tullut mitään, vaikka käytin kaikkia oppikirjojakin tukena. Olin yhteydessä opettajaan ja hänen avulla kävimme tehtäviä läpi. Hänen ansiostaan sain itseluottamustani nostettua ja olin varma että kirjoituksista selviän. Samoihin aikoihin laskin myös tavoitettani hurjasti. Ainoaksi tavoitteekseni asetin, että menen saliin ja teen siellä parhaani. Se riittää mihin riittää.

Kirjoitusten lähestyttyä, oma psyykkinen hyvinvointini on romahtanut hurjasti. Olen saanut paljon ahdistus ja jopa paniikkikohtauksia suuresta stressistä johtuen. Viimeinen pisara oli psykologian preliminäärikoe, joka oli viime tiistaina. Sain kokeessa niin kamalan paniikkikohtauksen. Kaikki kysymykset olivat täyttä puuroa, enkä saanut yhtään vastausta tehtyä paperille. Kotiin tullessa romahdin täysin, jolloin äti sanoi ne sanat jotka olin halunnut kuulla jo pitkään: "Sussu, sun ei ole oikeasti pakko, jos tuntuu ettet kykene". Se oli minulle niin suuri helpotus, etten pysty sitä edes sanoin kuvailemaan. Niinkuin viime postauksessa kirjotin, minulla on ollut paljon univaikeuksia. Tiistai-keskiviikko välisenä yönä nukuin kuitenkin kuin kissanpentu. Keskiviikkona pidin vapaa päivän koulusta. Pelkkä ajatus siitä, että aukaisisin psykologian tai englannin kirjat sai minut aivan paniikin partaalle. Tein vapaa päivänä kaikkea muuta mahdollista. Nukuin mm. kolmet päiväunet. Olin niin puhki.

Ajatus lukion lopettamisesta on pyörinyt mielessäni koko alkusyksyn ajan. Stressitasoni on ollut niin korkealla. Torstaina minulla oli tapaaminen psykologian opettajani ja oponi kanssa. Kerroin heille rehellisesti oman tilanteeni. Molemmat heistä olivat ajatelleet, että minun tapauksessani on kyse vain normaalista jännittämisestä. Kertomani perusteella, he tulivat siihen tulokseen, että tilanteeni on sen verran paha, että lukion keskeytys on ainoa vaihtoehto. 

Siispä teimme yhdessä opettajani,oponi ja vanhempieni kanssa päätöksen, että lukio on ohi minun osaltani tällä kertaa.

En ole ollut varmaan ikinä mistään näin helpottunut. Tiedän tehneeni oikean päätöksen. Tiedän, että jonkun mielestä luovutin kesken. Tunnen itseni sairauteni myötä kuitenkin niin hyvin, että tiedän milloin jaksamiseni raja on ylitetty. Tiedän myös, että meistä jokaista jännittää ja stressaa varmasti. Minun tilanteessani, se stressi, jännitys ja paniikki meni kuitenkin niin sanotusti yli hilseen.

Päätös ei ole ollut todellakaan helppo, eikä syntynyt yhdessä yössä tai tunnemyrskyn yhteydessä. Aina on se mahdollisuus, että kadun päätöstäni myöhemmin. Se riski on kuitenkin otettava. En kuitenkaan usko yo-tutkinnon olevan sen arvoinen, että menettäisin mielenterveyteni uudestaan. Ehkä jopa lopullisesti. Kun yksi ovi sulkeutuu, niin monta uutta ovea aukeaa. Nyt lähden kohti uusia tuulia. Meille jokaiselle löytyy paikka täällä maailmassa. Niin löytyy minullekkin. Minun, eikä sinun eikä meidän kenenkään arvoa mitata suoritusten perusteella. Jos joku niin tekee, niin se saa minun puolesta olla hänen oma henkilökohtainen ongelmansa.

Nyt kun päätös on tehty, oloni on niin helpottunut ja vapautunut. Elämälle on minulle vielä niin paljon tarjottavaa. Minun tehtävänä on nyt vain selvittää, mikä se on.

-Susanna